Siirry sisältöön

Seuraavat näytökset

Kauppias

Bio MARILYN lapua@biomarilyn.com 040 1475431 Y-tunnus: Kauppiaan ehdot

Huom!! 

Otamme koronapassin käyttöön 26.12.2021 alkaen.

Koronapassi tarkistetaan kaikilta yli 16-vuotiailta näytökseen saapumisen yhteydessä !!

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tänään (23.12) tekemällään päätöksellä tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 (kaksikymmentä) henkilöä.

Määräys on voimassa 26.12.2021–23.1.2022.

Rajoituksen tiukentamisella halutaan turvata terveydenhuollon kantokyky ja tartunnanjäljityksen onnistuminen.

Toiminnanharjoittaja voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille, jolloin passi mahdollistaa sisäänpääsyn tilaisuuksiin ja tapahtumiin.

Vinski ja näkymättömyyspulveri perustuu jo useita sukupolvia riemastuttaneeseen Aapelin kirjaan Koko kaupungin Vinski (1954). Elokuvan käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Jari Olavi Rantala, Mauri Ahola ja Juha Wuolijoki. Elokuvan tuottaa Snapper Films Oy.

Elokuvan pääosissa nähdään Vinski (Kuura Rossi), Antero (Mikko Leppilampi), Krista (Pirjo Heikkilä) sekä apteekkari (Martti Suosalo).

Vinski ja näkymättömyyspulveri sijoittuu kuvitteelliseen Hömpstadin kaupunkiin, joka on joutunut röyhkeän rikosaallon kouriin. Murrot ja ryöstöt ovat osa kaupunkilaisten todellisuutta, ja poliisia auttamaan tarvittaisiin nyt todellinen supersankari. Koulupoika Vinski (Kuura Rossi) tutustuu salaperäiseen apteekkariin (Martti Suosalo), joka tarjoaa Vinskille mahdollisuutta tulla Hömpstadin sankariksi.

Apteekkarin salaisuus on näkymättömyyspulveri, jonka avulla Vinski voisi auttaa rikosaallon kynsissä kamppailevaa kaupunkia. Supersankaruus ei kuitenkaan ole helppoa, kun samaan aikaan Vinskin äiti Krista (Pirjo Heikkilä) alkaa seurustella turvayrittäjä Anteron (Mikko Leppilampi) kanssa.

Hankalinta Vinskille on kuitenkin pitää omat sankarityönsä salassa. Hän on luvannut apteekkarille ettei paljasta pulveri salaisuutta kenellekään. Pelastaakseen Hömpstadin Vinskin täytyy todellakin olla näkymätön supersankari.